Jokaisessa työyhteisössä on ihmisiä kenen kanssa ei vaan voi tulla toimeen, ei vaikka kuinka yrittäisi. Helpompi on siis pysyä mahdollisimman kaukana kyseisistä naamoista...

Erehdyin tässä menneellä viikolla kahvipöytään "väärien ihmisten kanssa".  Tarina kyseisestä hetkestä on lyhyt ja mitätön. Siinä kuitenkin mielestäni kiteytyy negatiivisen ja itsekeskeisen ihmisen toiminta erittäin hyvin.

Kävelen siis kahvipöydän ohi viemään kesken olevat työni sivummalle, aikomuksena juoda kupillinen kahvia ja vetää ehkä jotain murkinaa. Työtoverini Valittaja oli aikeissa tehdä saman, ainakin metelistä päätellen "Eikö täällä ole taaskaan tuoretta kahvia? Aina sama juttu, ei mitään hyvää syömistä eikä edes kahvia! Olis se nyt vähintään reilua laittaa uudet kahvit valumaan jos jättää pannuun reilun kupillisen painettumaan..." ja sama valitus jatkui koko sen ajan kun asettelin tavarani ja kävelin siihen keittimelle. "noh, minä voin laittaa tässä samalla ne uudet tippumaan kun ei siihen kauaa mene, eikä ole iso homma" (vink vink) sanoin Valittajalle.
Valittaja istui kahvipöytään ja alkoi marista kahvipöydän ILMAISISTA antimista, kuinka ne nyt tänään oli taas niin huonot ja nahistuneet... Kahvi oli valunut ja hain sitä itselleni kupillisen, istuin kuuntelemaan Valittajaa, joka oli nyt tuoreen kahvin myötä siirtynyt valittamaan työn määrästä ja muiden työn laadusta. Onneksi en ollut tilanteessa kaksin Valittajan kanssa vaan muutama muu työtoveri ylläpitivät keskustelua hänen kanssa... Valittaja hakee toisen kupin kahvia ja mietin itsellekin vielä puolikkaan kupin maistuvan : "olistko kaatanut mulle samalla puoli kuppia?" kysyn samalla kun kävelen kulman takana olevalle keittimelle. Valittaja: " ei täällä ole kun minulle". Aha, okei, noh, siihen se lykkäsi pannun johon jäi lusikallinen kahvia pohjalle, kuumalle levylle ja minä lopetin tauon.

Näin meillä. On ne MUUT typeriä kun ei uusia kahveja laita...

Hitto mikä tampio.

Julkisilla matkustaessa näkee jos jonkinmoisia tapauksia.

On sitä massaa, joka hyppää kyytiin, istuu hetkeksi (mikäli riittää tyhjiä paikkoja) ja hyppää ulos. Tarkoituksena päästä paikasta A paikkaan B edes jonkunlaisella ”noin-aikataululla”, helposti ja edullisesti.

Sitten meillä on tämä toinen, valittajien kasti. Ennen pitkää iltavuoroani pääsin aitiopaikalta todistamaan kuinka vaikeaa elämä voikaan taas olla...

 

Kyseinen bussilinja lähtee keskustasta. Aikataulussa mainitaan erikseen, että kyseessä on koululaisvuoro. Itsekin koulumatkani linja-autolla kulkeneena osaan laskea 1+1 ja päätellä, ettei ainakaan tyhjässä ja hiljaisessa bussissa tarvitse matkustaa. Hyppään sisään kahta pysäkkiä ennen koulua ja jään heti ensimmäiselle penkkirivistölle, kuuloetäisyydelle kuljettajasta. Vaunu on hieman myöhässä, kuljettaja on siis luultavasti ollut jo edelliseltä linjalta myöhässä... Noh, näihin on osattava varautua, eikä minulla siltikään ole kiire.

Bussi lähestyy seuraavaa tolppaa ja huomaan siinä seisovan minulle tutun asiakaspalvelijan painajaisen. ”EI! Ei tähän autoon!” Bussi pysähtyy, ovet aukeavat (molemmat ovet, koska kyseessä on tälläinen kahden paikan asiakas), nainen luo vit*umaisen silmäyksen kuljettajaan ja sitten se alkaa - koko matkan kestävä valitus.

Nainen astuu kavionsa auton sisälle, ripsuu sateenvarjoaan ja suu käy. Ennen kortin leimaamista hän on ehtinyt haukkua kuljettajan aikataulusta myöhästymisen vuoksi sekä sateessa seisottamisesta. Akka luo katseen minuun ”Se on minun paikka”, ”Aa, saako täältä myös paikkalippuja?” vastaan, enkä tee elettäkään noustakseni pois. Akka istuu käytävän toiseelle puolelle, kuljettajan sermin taakse. Kuljettaja hymyilee minulle.

Seuraavalta pysäkiltä noukitaan päivänsä suorittaneet ala-asteikäiset läpimärät lapset ja kituuttavat 9 km voi alkaa. Matkan aikana valittaja-akka sätti kuljettajaa sekä linja-autoyhtiötä useaan otteeseen: linjoja tällä välillä kulki liian harvoin, bussi oli liian täynnä, koululaiset pitivät liikaa ääntä, johon kuka tahansa ammattitaitoinen ja asiakkaista välittävä kuljettaja olisi puuttunut, samat päälliset olivat olleet penkeissä jo liian kauan ja ne likasivat vaatteet, ilmastointi oli liian viileällä jne. Ja joka kerta kun Akka halusi valittaa, hän nousi ylös ja pykäsi itsensä melkein sinne kuljettajan koppiin, röhnötti siinä rahakaukalon päällä. Kuljettaja ei puolella sanalla kommentoinut Akan puheita, joten päättelin heillä olevan myöskin aiempaa historiaa.

Tiedän Akan jäävän minua aiemmalla pysäkillä ja lähestymme paikkaa. Akka nostaa ahterinsa hetkeä ennen pysäkkiä, ei siis paina STOP-painiketta. Kuljettaja jatkaa matkaa. Akka huutaa. Siinä on sitä kaikupohjaa, joten ääni ei ollut siroimmasta päästä ”Minun pysäkki! Te tiedätte missä minä jään pois. Pysäytä!” Kuljettaja potkaisee jarrunilkan suoraksi ja Akka läsähtää siihen sermiin. Nauran estotta. Se oli sille oikein. Vyöryminen kohti kuskin viereistä oviaukkoa alkaa (vaikka akan naaman edessä on iso lappu ”ulos keskiovesta”). Kuljettajan kohdalla nainen luo pitkän silmäyksen bussin takaosaan ja avaa suunsa ”Kuka teillä hoitaa autojen siivouksen? Käytävä on ihan märkä ja kurainen, tuohon voi liukastua. Otan asiasta yhteyttä, voitte olla varmoja. Ensin joudun likaiseen bussiin ja sitten vielä kävelemään seuraavalle tielle.” Akka lyllersi ulos bussista. Kuljettaja sulki oven, huokaisi näkyvästi syvään ja jatkoi matkaa.

 

Astuin hetkeä myöhemmin itse ulos sateeseen ja kävellessäni työpaikalle mietin, miten vaikeaa voi elämä olla jos alle 10 km matka tekee jo noin tiukkaa? Jos kulkeminen julkisilla on niin vastenmielistä, niin miksi ei säästä itseään ja muita ja matkusta taksilla? En ymmärrä ihmisiä, jotka nähtävästi tietoisesti yrittää pilata toisten päivän keinolla millä hyvänsä. Sanoohan sen maalaisjärkikin, ettei sillä ammattiautoilijalla ole mitään tekemistä  linjojen aikataulutuksen, sään, koululaisten tai pysäkkien paikkojen kanssa.

 

Hitto mikä tampio.